Skip to content

Esittelyssä: Mauri Tuure

Esittelyssä: Mauri Tuure published on

Mauri Tuure (1949) on kasvatustieteen maisteri ja jo eläkkeellä
teknisentyön lehtorin virasta. Viimeisinä vuosina työssään hän opetti myös
kuvaamataitoa, johon sai aikoinaan koulutustakin erikoistuessaan ko. aineeseen luokanopettajakoulutuksessa.

Lukion ja yliopiston aikaan 70-luvulla työtä oli tarjolla ns. kesätoimittajana. Pomo joskus vaati kuvituksia, lisäten että ”Ei ne niin hyviä tarvitse olla.”

Pitkä rupeama työelämässä ensin luokanopettajana ja sitten lisäopintojen jälkeen teknisentyön lehtorina hieman otti osansa taiteen harrastamisesta, mutta joka päivä syntyi jokin piirros. Piirtämisen lisäksi Tuurella on kaksi muuta harrastusta.
Juoksu-urheilu, josta erityisesti suunnistus, sekä lennokkien harrastaminen.

Suunnistuksessa menestys on jäänyt kansallisen tason voittoihin, mutta lennokkien kanssa Mauri on päässyt maaotteluun asti, ja mallilennokkipuolella peräti Suomen mestaruuteen. Lennokki-harrastus jatkuu edelleen ja siihen liittyy myös ilmailuhistorian tutkiminen, mikä heijastuu myös sarjakuvien aiheissa. Monesti sarjakuvissa on ollut mallina itsetehty lennokki, esimerkkinä sanottakoon että Huijauksessa nähty tiedustelukone on lennokin avulla piirretty.

Sarjakuvia häneltä on julkaistu vuonna 2012 Parabellum (Sotakirjasto) joka on rikos- ja sotasarjakuvan yhdistelmä, sekä 2013 Sissipartio (Revontuli) joka kertoo sissipartion retkistä Karjalan kannaksella. Tämän lisäksi on ilmestynyt omakustanteena albumi City-kanit, sekä lyhyitä tarinoita mm. Kevyt Metalli -lehdessä.

Maurin uusin albumi on Sotakirjaston kustantama Vanha Erkki – Huijaus ja muita tarinoita.